Keith Andes
John Charles (Keith) Andes (12. heinäkuuta 1920 – 11. marraskuuta 2005) oli yhdysvaltalainen näyttelijä.
Andes aloitti Broadway-uransa palvellessaan toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltain ilmavoimissa. Hänen ensimmäinen elokuvansa oli Winged Victory vuonna 1944. Hänelle myönnettiin vuonna 1947 Theatre World -palkinto, ja myöhemmin hän esiintyi muun muassa musikaalissa Kiss Me, Kate.
Vuonna 1952 Andesilla oli rooli elokuvassa Purkaus yössä. Hän tuli tunnetuksi televisiosta muun muassa lyhytikäisestä Glynis-tilannekomediasta vuonna 1963. Hän toimi myös ääninäyttelijänä.
Andes teki itsemurhan 85-vuotiaana marraskuussa 2005. Hänen tiedetään kärsineen muiden terveyshuoliensa ohella virtsarakon syövästä. Hänellä oli kaksi lasta.
Aiheesta muualla
- Keith Andes Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
|