Laihian seurakunta |
| |
tunnus | sijainti |
Laihian kirkko |
Tunnustuskunta | evankelis-luterilainen |
Hiippakunta | Lapuan hiippakunta |
Rovastikunta | Pohjanmaan rovastikunta |
Pääkirkko | Laihian kirkko |
Perustettu | 1508 |
– Emäseurakunta | 1576 |
Jäsenmäärä | 6 450[1] (2021) |
– Osuus asukkaista | 81,5 % |
Kirkollisvero | 1,50 % |
Kirkkoherra | Antti Yli-Opas |
Verkkosivusto |
Infobox OKNimi-testi OK |
Laihian seurakunta on Laihian kunnassa Pohjanmaan maakunnassa toimiva Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta. Se kuuluu Lapuan hiippakuntaaan ja Pohjanmaan rovastikuntaan. Laihian seurakunta perusti vuonna 1576 Ruotsin kuningas Juhana III.[2]
Kirkot ja tilat
Laihian ensimmäinen kirkko rakennettiin 1500-luvun alussa ja samalle paikalle valmistui toinen kirkko vuonna 1643. Nykyisin paikalla toimii kolmas kirkko, jonka vihkimisjuhlallisuuksia vietettiin vuonna 1805. Laihian kirkko edustaa tyyliltään varhaista uusklassismia.lähde?
Vöyrin kunnassa sijaitseva Seura-Ranta niminen leirikeskus on palvellut seruakuntalaisia vuodesta 1969 lähtien.[3]
Herätysliikkeet
Laihian seurakunta kuuluu muun Seinäjoen eteläisen ja läntisen alueen tavoin voimakkaaseen ja yhtenäiseen evankelisen herätysliikkeen tukialueeseen. Laihialla on jossain määrin kannatusta myös herännäisyyden keskuudessa.[4]
Kirkkoherrat
- 1576–1778: Ericus Eschilli
- 1578–1580: Matthias Martini
- 1580–1611: Jacobus Eschilli
- 1611–1621: Sigfridus Johannes
- 1622: Mattheus Bartollj
- 1624–1626: Petrus Bartholdi
- 1626–1657: Haqvinus Nikolainpoika Galle
- 1658–1663: Johannes Haakoninpoika Laihelius
- 1664–1687: Christian Mathiaksenpoika Laibeck
- 1688–1690: Johan Christianinpoika Laibeck
- 1690–1712: Samuel Backman
- 1713–1714: Anders Mennander
- 1722–1732: Mathias Hellenius
- 1733–1746: Zacharias Forbus
- 1746–1780: Samuel Wacklin
- 1782–1789: Georg Forsman
- 1790–1798: Jonas Lagus
- 1801–1806: Fredrik Stenhagen
- 1808–1813: Simon Laurin
| - 1816–1822: Abraham Perander
- 1827–1843: Johan Stenbäck
- 1846–1852: Erik Johan Snellman
- 1854–1863: Herman Magnus Inberg
- 1864–1884: Erik August Montin
- 1885–1901: Henrik Adolf Appelberg
- 1904–1917: Klas Emil Hohenthal
- 1919–1922: Jaakko Pohjonen
- 1924–1937: Karl August Waldstedt
- 1939–1952: Emil Härö
- 1953–1956: Olavi Laitinen
- 1957–1965: Jussi Annala
- 1965–1975: Eino Tuomisto
- 1975–2006: Eino Rauha
- 2006–2014: Mertsi Saarela
- 2015–2019: Marja-Liisa Mäki
- 2019: vt. Krister Koskela
- 2021– Antti Yli-Opas
|
Lähteet
- ↑ Seurakuntatalouksien jäsenmäärä ja muita tunnuslukuja 2021 Kirkon tilastot. Suomen ev.lut. kirkko. Viitattu 23.4.2022.
- ↑ Laihian evankelis-luterilainen seurakunta Laihian seurakunta.
- ↑ Seurakunnan historia Laihian seurakunta.
- ↑ Huotari, Voitto: Kirkkomme herätysliikkeet tänään, s. 151–153. Helsinki: Kirjapaja, 1981. ISBN 951-621-297-2.
|
---|
| | | Historia | | |
---|
| Kylät | - Alakylä
- Allisenkylä
- Aronkylä
- Isokylä
- Jakkula
- Jokikylä
- Jokisalo
- Keskikylä
- Laihian kirkonkylä
- Kumaalankylä
- Kupparla
- Kylänpää
- Käyppälä
- Lounaala
- Lyyskilä
- Maunula
- Miettylä
- Peltomaa
- Perälä
- Poola
- Pukkala
- Ratikylä
- Rudonkylä
- Suorttila
- Torstila
- Tyllijoenkylä
- Yrjälä
|
---|
| Luonto | |
---|
| Talous | |
---|
| Kulttuuri | - Energiansäästökylä
- Hulmin puisto
- Hulmin Kapteenintalo
- Kyläinpään kivisilta
- Laihialaisvitsi
- Laihian markkinat
- Laihian päivät
- Laihian kotiseutumuseo ja Nuukuuren museo
- Rudon kivisilta
- Suomen nuorisoseuramuseo
- Patsaat ja taideteokset
|
---|
| Seurakunnat | |
---|
| Urheilu ja liikunta | Urheiluseurat | |
---|
| Liikuntapaikat | |
---|
|
---|
| Liikenne | |
---|
| Muuta | |
---|
|
|
---|
| Piispat | | |
---|
| Seurakunnat | |
---|
| Historia | |
---|
|