Nenäinniemi
Nenäinniemi | |
---|---|
Kaupunki | Jyväskylä |
Suuralue | Kuokkala |
Kaupunginosa nro | 26 |
Väkiluku | 2 196 (2020) |
Osa-alueet | Pohjanlahti, Maso, Kuivaniemi, Huhtalahti, Naattia, Salmenkivi |
Infobox OK |
Nenäinniemi on kaupunginosa Jyväskylässä ja osa Kuokkalan suuraluetta. Se sijaitsee Päijänteen Pohjanlahden ja Hämeenlahden rannalla. Sen väkiluku oli 2 196 joulukuussa 2020.[1]
Nenäinniemi on omakotitalovaltaista aluetta, mutta siellä on myös kerros- ja rivitaloja. Osa alueen kadunnimistä on nimetty niiden Hämeen pitäjien mukaan, joista ensimmäiset Jyväskylän seudun asukkaat tulivat (Pälkäne, Hauho, Alvettula, Sääksmäki ja Tuulos).[2][3] Kaupunginosassa on samanniminen niemi.
Historiaa
Nenäinniemi asutettiin melko myöhään; vuoden 1845 pitäjänkartan mukaan niemellä ei ollut yhtäkään taloa.[4] Pieniä Korttajärvelle eli Puuppolaan kuuluneita vesijättömaita lukuun ottamatta niemi kuului Jyväskylän rekisterikylään. Nykyinen Tikan lähellä oleva Pohjanlahden pienalue puolestaan kuului Keljon kylään.[5][6] Isossajaossa Nenäinniemi jaettiin nykyisen Kuokkalan alueen kantatalojen kesken siten, että länsiosa tuli kuulumaan Kekkolalle, itäosa Kuokkalalle ja Naattiansaari Survolle.[7]
Alueen vanhimmat talot olivat Naattia, Maso ja Kuivaniemi.[8][9] Vuonna 1923 Toivo Salonen osti Naattian talon ja piti Naattiansaarella pientä teurastamoa.[10] Vuonna 1948 niemeen perustettiin vielä Vaskon ja Pönkälän talot Sortavalan maalaiskunnasta Nenäinniemeen sijoitetuille evakoille.[11] 1950-luvulla Tikan koulun lähelle, Pohjanlahden päähän syntyi Pohjanperäksi kutsuttu asuinalue.[12]
Nenäinniemen jätevesipuhdistamo perustettiin vuonna 1973.[13] Ensimmäiset asemakaavat Nenäinniemelle laadittiin 1980-luvulla.[14]
Nenäinniemessä toimi vuoteen 2010 asti 30 henkeä työllistänyt Fazerin Jyväskylän leipomo.[15] Fazer oli kymmenen vuotta aikaisemmin ostanut leipomon itselleen Ruthin leipomo Oy:ltä. Fazerin vetäytyessä rakennuksesta vanha omistaja päätti palata tiloihin ja leipomon toiminta jatkui yrittäjävetoisena Ruthin leipomon nimellä.[16] Nenäinniemessä on myös melontaseura Melanvilauttajat ry:n tukikohta.
Nimi
Nenäinniemen nimi viittaa niemen moniin "neniin" eli pienempiin niemiin. Nientä on aikaisemmin kutsuttu myös Hämeenniemeksi, joka on samaa perua kuin läheisen Hämeenlahden nimi.[6] Ennen kaupunginosien ja asuinalueiden nimien virallistamista 1980-luvun yleiskaavan laatimisen yhteydessä Nenäinniemestä käytettiin myös nimitystä Nenäniemi tai jopa Nenyenniemi.[17]
Lähteet
- Seppo Lähteenmäki: Wanha Keljo - osa nykyistä Jyväskylää: elämänmenoa ja muisteluksia Keljon kaupunkilaistuvasta maalaisympäristöstä. Jyväskylä: Keljon perinnekirjatoimikunta, 1992. ISBN 978-952-90-3704-9. teoksen tiedot Finnassa.
Viitteet
- ↑ Jyväskylän väestö pienalueittain. Jyväskylän kaupunki. Viitattu 1.1.2022.
- ↑ Jyväskylän karttapalvelu (Arkistoitu – Internet Archive). Viitattu 15.2.2014.
- ↑ Päiviö Tommila, Jyväskylän kaupungin historia 1837–1965, I osa. Jyväskylä 1972. s. 17–18.
- ↑ Maanmittauslaitoksen historiallinen kartta-arkisto (kokoelma) - Pitäjänkartasto - 3212 05 Ia.* -/- - Jyväskylä - Kansallisarkisto astia.narc.fi. Viitattu 28.7.2023.
- ↑ Peruskartta 1:20 000. 3212 05 Jyväskylä. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1963. Kartta Vanhat painetut kartat -palvelussa (JPG) (viitattu 28.7.2023)
- ↑ a b Wanha Keljo, sivu 528.
- ↑ Wanha Keljo, s. 40+45 (kartta ja sen selite).
- ↑ Wanha Keljo, s. 81 (kartta).
- ↑ Jyväskylän karttapalvelu (kts. historialliset kartat > peruskartta 1922) kartta.jkl.fi. Arkistoitu 22.11.2020. Viitattu 28.7.2023.
- ↑ Wanha Keljo, s. 163.
- ↑ Wanha Keljo, s. 91.
- ↑ Wanha Keljo, s. 86-87.
- ↑ Marja Kokko: Jyväskylän kaupungin historia 1965-2008 (s. 58, verkkoversiossa 32). Osittain korj. 2. p. Jyväskylän kaupunki, 2012. Teoksen verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive).
- ↑ Wanha Keljo, s. 90.
- ↑ Airola, Laura: Fazerilla paistuvat viimeiset leivät. 19.1.2009. YLE Keski-Suomi. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 19.1.2010.
- ↑ Ruthin leipomo > Historiaa N.d.. Ruthin leipomo Oy. Viitattu 19.12.2010.
- ↑ Jyväskylän kaupungin historia 1965-2008, s. 22 (verkkovers. 14).
01 Kantakaupunki | 1. Keskusta (Kirkkopuisto) · 2. Harju · 3. Puistola (Aren aukio; Tourujoki) · 4. Lutakko · 5. Mattilanpelto · 6. Mäki-Matti (Hippos; Rautpohja) · 9. Kukkumäki · 11. Nisula (Viitaniemi) · 12. Taulumäki · 14. Tourula (Kangas) · 29. Mannila |
---|---|
02 Kypärämäki-Kortepohja | 7. Kypärämäki (Köhniö) · 8. Savela · 17. Kortepohja (Haukkala; Kortesuo; Laajavuori; Ylioppilaskylä) |
03 Lohikoski-Seppälänkangas | 13. Lohikoski (Holsti; Kyyhkysenmäki; Lahjaharju; Paloniemi) · 19. Seppälänkangas (Heinälampi) · 48. Tyyppälä · 64. Ankeriasjärvi |
04 Huhtasuo | 15. Kangasvuori (Pupuhuhta; Rasinrinne; Seppälä) · 20. Huhtasuo (Huhtakeskus; Kangaslampi; Sulku) |
05 Kuokkala | 22. Ristonmaa · 23. Kuokkala (Ainolanranta; Kekkola; Pohjanlampi; Tikka) · 24. Kuokkalanpelto · 25. Ristikivi · 26. Nenäinniemi · 27. Hämeenlahti (Samulinniemi) |
06 Keltinmäki-Myllyjärvi | 18. Keltinmäki (Keltinkeskus; Mustalampi; Myllyjärvi; Mäyrämäki; Ylä-Myllyjärvi) · 35. Taka-Keljo · 36. Hanhiperä · 37. Valkeamäki |
07 Keljo | 10. Keljo (Keljonkeskus; Tarhamäki; Valkola) · 21. Keljonkangas (Sarvivuori) · 28. Sääksvuori · 30. Etelä-Keljo |
08 Halssila | 16. Halssila (Aittorinne; Kivistö; Tuohimutka) |
09 Säynätsalo | 31. Säynätsalo · 32. Lehtisaari · 33. Muuratsalo (Haikka) · 34. Kinkovuori |
10 Tikkakoski-Nyrölä | 58. Nyrölä · 60. Kuikka · 61. Tikka-Mannila · 62. Tikkakoski · 63. Kuukanpää |
11 Palokka-Puuppola | 41. Palokka · 42. Mannisenmäki · 43. Rippalanmäki · 44. Haukkamäki · 45. Kirri · 46. Heikkilä · 47. Pappilanvuori · 49. Hiekkapohja · 50. Matinmäki · 51. Jylhänperä · 52. Puuppola · 53. Saarenmaa · 57. Vertaala |
12 Vaajakoski-Jyskä | 65. Sulunperä · 66. Jyskä · 67. Väinölä · 68. Haapaniemi · 69. Vaajakoski (Wessmanninmäki) · 70. Kaunisharju · 71. Tölskä · 72. Kanavuori · 73. Hupeli (Kairahta) · 74. Laajaranta (Vuoritsalo) · 75. Oravasaari · 76. Pohjola · 77. Pitkäjärvi · 78. Leppälahti · 79. Mehtovuori |
13 Kuohu-Vesanka | 38. Ruoke · 54. Vesanka (Perälä) · 55. Kuohu · 56. Varsalanperä |
14 Korpilahti | 80. Kirkonmäki · 81. Ikolanmäki · 82. Iloniemi · 83. Kemppaisenmäki · 84. Kotamäki · 85. Tähtiniemi · 86. Korpiaho-Heinosniemi · 87. Tikkala (Moksi; Sarvenperä; Tikkala) · 88. Hirvimäki-Puolakka (Saakoski) · 89. Vespuoli (Oittila; Putkilahti) |