Petsmo [1] (myös vanhalla suomenkielisellä nimellään Petäjänmaa) on kylä ja niemimaa Mustasaaren kunnan manneralueen pohjoisosassa entisen Koivulahden kunnan alueella Pohjanmaan maakunnassa. Petäjänmaan niemimaa oli 300 vuotta sitten saari, mutta maankohoamisen myötä siitä tuli sittemmin kiinteä osa mannerta. Siellä toimii muun muassa Petsmon venekerho sekä kyläkauppa.
Petsmon nimestä
Kyseessä on varhaisten suomalaisten antama saarennimi, jonka lopussa on suurta saarta merkitsevä sana maa. T. E. Karsten on palauttanut nimen alun asuun Petäjäis- tai Petäis-, jotka juontuvat puunnimityksestä petäjä. Lars Huldén esittää vaihtoehtoisena tulkintana muodon Pettis-, joka olisi peräisin sukunimestä Pettinen. Suomalaisesta nimestä on päästy ruotsalaismurteiseen nimeen Pettsmo ~ Petsmo alkuosan vokaalien sisäheiton kautta. Lopun maa-elementin pitkä a-vokaali on ensin muuttunut pitkäksi o:ksi ja sitten lyhentynyt painottomassa asemassa ja muuntunut lausuttaessa u:ksi.[2]
Lähteet
- ↑ http://vesa.lib.helsinki.fi/cgi-bin2/ysa.pl?h=Mustasaari%20--%20Petsmo (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Sirkka Paikkala ym.: Suomalainen paikannimikirja, s. 331. Jyväskylä: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2007. ISBN 978-951-593-976-0. suomi
Mustasaari |
---|
| - Pohjanmaa
- Vaasan seutukunta
| | Historia | | |
---|
| Kylät ja kunnanosat | Mustasaari | - Aniksor
- Böle
- Gerby
- Höstvesi
- Iskmo
- Karkmo
- Karperö
- Martois
- Miekka
- Norra Helsingby
- Norra Jungsund
- Runsor
- Singsby
- Sepänkylä
- Staversby
- Södra Helsingby
- Södra Jungsund
- Toby
- Tölby
- Veikarsby
- Vikby
- Voitby
- Västervik
|
---|
| Björköby | |
---|
| Koivulahti | |
---|
| Raippaluoto | |
---|
| Sulva | - Munsmo
- Rimal
- Västersolv
- Yttre Sundom
- Östersolv
- Övre Sundom
|
---|
|
---|
| Luonto | |
---|
| Talous | |
---|
| Kulttuuri | - Aava Kertun Kotitila
- Björköbyn kotiseutumuseo
- Bodbackan kalastaja-aitat
- Byagården
- Granösundin saaristolaismuseo
- Maailmanperintöportti
- Mustasaaren Musiikkijuhlat
- Mårtes talomuseo
- Raippaluodon kotiseutumuseo
- Sommaröhallen
- Sommarön linnakealue
- Stundarsin museo ja kulttuurikeskus
- Hemmergården
- Stundarsin vanha asutusalue
- Stundarsin kalaasit
- Svedjehamnin näkötorni
- Södra Vallgrundin kalastusmuseo
- Tuovilan kivisilta
- Taideteokset ja muistomerkit
|
---|
| Seurakunnat | |
---|
| Urheilu ja liikunta | Urheiluseurat | - KoMu HT
- FC Komu
- FC Korsholm
- FC Kuffen
- IF Femman
- IF Hoppet
- IF Kvarken
- Iskmo-Jungsund BK
- Korsholms IBK Crusaders
- Smedsby AIK
- Solf IK
|
---|
| Liikuntapaikat | - Botnia-halli
- Helsingbyn kenttä
- Jungsundin kenttä
- Karperön kenttä
- Koivulahden knettä
- Mustasaaren keskusurheilukenttä
- OP-Arena
- Raippaluodon kenttä
- Sepänkylän tekonurmi
- Skatilan kenttä
- Sulvan kenttä
|
---|
|
---|
| Liikenne | |
---|
| Muuta | |
---|
|
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.