Pohjois-Pohjanmaan liitto on yksi Suomen kahdeksantoista maakunnan liitosta.[3][4]
Sisällys
1Historia
2Toiminta
3Organisaatio
4Lähteet
Historia
Pohjois-Pohjanmaan liittoa edeltänyt Pohjois-Pohjanmaan Maakuntaliitto perustettiin tammikuun 6. päivänä 1931 Oulun Seurahuoneella. Kokouskutsussa todettiin seuraavaa: "Luokaamme yhteisen maakuntahenkemme pohjalta elinvoimainen, koko maakuntaa käsittävä, kaikki pohjois-pohjalaiset yhdistävä maakuntaliitto". Tämä maakuntahenki kannatteli Maakuntaliittoa aina 62 vuotta, kunnes se ja Pohjois-Pohjanmaan seutukaavaliitto yhdistettiin huhtikuun 1. päivänä 1993 Pohjois-Pohjanmaan liitoksi.[5]
Toiminta
Pohjois-Pohjanmaan liitto on yhteensä kolmenkymmenen Pohjois-Pohjanmaan kunnan muodostama kuntayhtymä, Vaalan kunta Kainuusta liittyi vuoden 2016 alusta sen varsinaiseksi jäsenkunnaksi. Liiton tehtävinä ovat alueellinen kehittäminen, muun muassa aluekehittämisohjelmien sekä EU-ohjelmien valmistelu ja laadinta yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, maakuntakaavoitus, edunvalvonta ja maakunnan tunnetuksi tekeminen. Toimimme yhdessä eri yhteistyötahojen kanssa maakunnan parhaaksi. Pohjois-Pohjanmaan liitolta voi hakea rahoitusta maakuntaohjelman ja EU-ohjelmien tavoitteiden mukaisten hankkeiden toteuttamiseen.[4]
Organisaatio
Liiton päätöksenteko perustuu kunnalliseen demokratiaan, päätösvaltaa liitossa käyttävät maakuntavaltuusto ja -hallitus. Maakuntajohtajana toimii Jussi Rämet. Aluekehityksen tulosalueen johtaja on kehitysjohtaja Tiina Rajala ja aluesuunnittelun tulosaluetta johtaa suunnittelujohtaja Markus Erkkilä. Hallintojohtaja Riitta Pitkänen johtaa hallinnon ja talouden tulosaluetta.[2]
↑Maakuntien liitot (Vuonna 2020 voimassa olleen maakuntajaon mukaan Suomessa oli 18 maakuntien liittoa, jonka lisäksi on erityisasemassa oleva Ahvenanmaa omine maakuntahallintoineen) Kuntaliitto, kuntaliitto.fi. Viitattu 11.2.2020.
↑Ritva Kylli, Mirja Vehkaperä 2009. Maakunta on matkassamme. Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliitto 1931-1993 ja Pohjois-Pohjanmaan seutukaavaliitto 1969-1993. Oulu, Pohjois-Pohjanmaan liitto. ISBN 978-952-5731-08-8