Teerenpeliä
Teerenpeliä | |
---|---|
Elokuvan juliste. | |
Ohjaaja | Aarne Tarkas |
Käsikirjoittaja | Aarne Tarkas |
Tuottaja | T. J. Särkkä |
Säveltäjä | Eino Virtanen |
Kuvaaja | Pertti Seppälä |
Leikkaaja | Armas Vallasvuo |
Lavastaja | Reino Helkesalo |
Pääosat | Pirkko Mannola Brita Koivunen Esa Laukka Heikki Aarva |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi |
Tuotantoyhtiö | Suomen Filmiteollisuus SF Oy |
Ensi-ilta | 2. elokuuta 1963 |
Kesto | 88 min |
Alkuperäiskieli | suomi |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] | |
Infobox OKNimi-testi OK |
Teerenpeliä on Aarne Tarkaksen ohjaama ja käsikirjoittama elokuva vuodelta 1963. Keväällä 1963 puhjenneen näyttelijälakon aikaan tehty elokuva jäi SF:n viimeiseksi pitkäksi elokuvaksi ennen toiminnan päättymistä 1965. Näyttelijöistä kukaan ei kuulunut lakon piiriin.[1]
Juoni
Elokuvan tarinassa kaksi laulavaa sisarusta sisarukset (Pirkko Mannola, Brita Koivunen) lähtee Aulangolle etsimään varakkaita puolisoita.
Näyttelijät
|
|
Arviot
Aikalaisarvioissa viitattiin ”tuotteliaan häärääjän” eli Tarkaksen työtapoihin, kun todettiin elokuvan edustavan ohjaajan tuttua tyyliä. Arvioiden kanta oli yksimielinen tyrmäys. Ainoastaan Siiri Angerkosken osuus ammattinäyttelijänä nostettiin esiin: hän ”näyttelee Teerenpelissä kaikki muut kirkkaasti seinänvierille”.[2]
Myöhemmässä kritiikissäkään elokuva ei ole saanut sen parempia arvioita, vaan sitä luonnehditaan kankeaksi.[3] Replikointi ei onnistu harrastelijanäyttelijöiltä.[4] Elokuvan työnimen ”Mukavasti miehelään” mainitaan kuvastavan yläluokkaisesta korskeudesta pilkkaa tekevän elokuvan sisältöä.[5]
Lähteet
Aiheesta muualla
- Teerenpeliä Elonet.
|