Vähänkyrön kirkonkylä
Kirkonkylä | |
---|---|
Kaupunki | Vaasa |
Suurpiiri | Vähänkyrön suuralue |
Kaupunginosa nro | 48 |
Väkiluku | 2 060[1] (2015) |
Lähialueet | Merikaarto, Tervajoki |
Infobox OK |
Vähänkyrön kirkonkylä on kylä ja taajama Vaasassa, Vähänkyrön suuralueella. Kirkonkylä oli entisen Vähänkyrön kunnan hallinnollinen keskus. Kylä on kuulunut Vaasaan 1. tammikuuta 2013 alkaen, jolloin Vähäkyrö liitettiin kaupunkiin.[1][2]
Keskeisimmät Vähänkyrön palvelut sijaitsevat kirkonkylällä. Savilahden koulussa opetetaan kaikkia peruskoulun luokkia.[3]
Vähänkyrön kirkko on rakennettu vuosina 1799–1803. Kirkonmäki on määritelty valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.[4]
Kirkonkylä muodostaa Vaasan tilastoaluejaossa oman pienalueensa Vähänkyrön suuralueella.[5] Kirkonkylän pienalueen väkiluku oli 2 060 vuonna 2015.[1]
Taajamana kirkonkylä on alueeltaan itse kylää laajempi ulottuen Tervajoelle ja edelleen Isonkyrön kunnan puolelle.[6] Vähänkyrön kirkonkylän taajamassa asui vuonna 2020 yhteensä 3 392 asukasta,[7] joista 2 514 Vaasassa ja 878 Isossakyrössä.[8] Vähänkyrön kirkonkylä on väkiluvultaan Vaasan kuudesta taajamasta toiseksi suurin.[8]
Kuvia Vähänkyrön kirkonkylältä
- Vähänkyrön paloasema
- Vähänkyrön kirkon kellotapuli
- Savilahden koulu
Lähteet
- ↑ a b c Komsi, Sanna: Alueellinen eriytyminen Vaasassa (pdf) (sivut 57–58, 86) Vaasan yliopisto, Filosofinen tiedekunta. Viitattu 24.7.2022.
- ↑ Pölkki, Minna; Toivonen, Janne: Suomesta katoaa 16 kuntaa Helsingin Sanomat. 30.12.2012. Sanoma Media Finland. Viitattu 24.7.2022.
- ↑ Savilahden yhtenäiskoulu vaasa.fi. Vaasan kaupunki. Viitattu 24.7.2022.
- ↑ Vähänkyrön kirkonmäki, Kirkkosaari ja pappila Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristot RKY. Museovirasto. Viitattu 24.7.2022.
- ↑ Vaasan suur- ja pienalueet / Vasas stor- och småområden (arkistoitu) Vaasan kaupunki. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 24.7.2022.
- ↑ Taajamat Paikkatietoikkuna. Maanmittauslaitos, Suomen ympäristökeskus. Viitattu 24.7.2022.
- ↑ Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan, 2020 Tilastokeskus. Arkistoitu 18.8.2022. Viitattu 24.7.2022.
- ↑ a b Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain, 2020 Tilastokeskus. Arkistoitu 27.10.2022. Viitattu 24.7.2022.
Keskusta |
|
---|---|
Vöyrinkaupunki |
|
Vaskiluoto |
|
Palosaari | |
Gerby |
|
Kotiranta |
|
Huutoniemi |
|
Ristinummi |
|
Höstvesi |
|
Suvilahti |
|
Sundom |
|
Vähäkyrö |
|
Etelä-Karjala: Akonpohja (Saari) • Joutsenon kirkonkylä • Lauritsala • Miettilä (Rautjärvi vuoteen 1972) • Niukkala (Uukuniemi) • Nuijamaa • Vainikkala (Lappee) • Ylämaan kirkonkylä Etelä-Pohjanmaa: Alahärmän kirkonkylä • Jalasjärven kirkonkylä • Jurvan kirkonkylä • Kortesjärven kirkonkylä • Keskikylä (Lehtimäki) • Nurmon kirkonkylä • Peräseinäjoen kirkonkylä • Törnävä (Seinäjoen mlk) • Töysän kirkonkylä • Ylihärmän kirkonkylä • Ylistaron kirkonkylä Etelä-Savo: Anttolankylä • Haukivuoren asemanseutu • Jäppilän kirkonkylä • Kerimäen kirkonkylä • Naarajärvi (Pieksämäen mlk/Pieksänmaa) • Punkasalmi (Punkaharju) • Rantakylä (Mikkelin mlk) • Ristiinan kirkonkylä • Savonrannan kirkonkylä • Suomenniemen kirkonkylä • Virtasalmen kirkonkylä Kainuu: Teppana (Kajaanin mlk) • Vuolijoen kirkonkylä Kanta-Häme: Hattelmala* (Vanaja) • Hauhon kirkonkylä • Hätilä (Hämeenlinnan mlk) • Iittala (Kalvola) • Kojo (Koijärvi) • Lammin kirkonkylä • Rengon kirkonkylä • Suotaala (Tyrväntö) • Syrjäntaka (Tuulos) Keski-Pohjanmaa: Kirkonmäki (Kaarlela) • Knivsund (Öja) • Kälviän kirkonseutu • Lohtajan kirkonkylä • Ullavan kirkonkylä Keski-Suomi: Asemakylä (Pihlajavesi) • Halli (Kuorevesi) • Honkola (Äänekosken mlk) • Jämsänkosken keskustaajama • Konginkangas • Korpilahden kirkonkylä • Koskenpää • Leivonmäen kirkonkylä • Pylkönmäen kirkonkylä • Sumiaisten kirkonkylä • Suolahden keskustaajama • Säynätsalo • Vaajakoski* (Jyväskylän mlk) Kymenlaakso: Anjala • Elimäen kirkonkylä • Haapasaari • Helilä (Karhula ja Kymi) • Jaalan kirkonkylä • Keltakangas (Sippola vuodesta 1966/Anjalankoski) • Kuusaa (Kuusankoski) • Sippola • Summa* (Vehkalahti) • Valkealan kirkonkylä Lappi: Isokylä* (Kemijärven mlk) • Karunki • Kiviranta (Alatornio) • Saarenkylä* (Rovaniemen mlk) • Turtola Pirkanmaa: Eräjärvi • Huittula (Sääksmäki) • Karkku • Kiikka • Kiikoisten kirkonkylä • Kurun kirkonkylä • Kämmenniemi (Teisko) • Luopioisten kirkonkylä • Länkipohja (Längelmäki) • Messukylä • Pehula (Keikyä/Äetsä) • Pohja (Kuhmalahti) • Pohjakylä (Suodenniemi) • Sahalahden kirkonkylä • Siuro (Suoniemi) • Sorila (Aitolahti) • Tottijärvi • Uotsola (Mouhijärvi) • Viialan kirkonkylä • Viljakkalan kirkonkylä • Vilppulan asemanseutu Pohjanmaa: Alaveteli • Bergö • Björköby • Jepuan asemanseutu • Koivulahti • Lapväärtti • Lillby (Purmo) • Maksamaan kirkonkylä • Munsala • Oravaisten kirkonkylä • Petolahti • Pirttikylä • Raippaluoto • Siipyy • Teerijärvi • Tiukka • Vähänkyrön kirkonkylä • Ylimarkku • Ähtävä Pohjois-Karjala: Enon kirkonkylä • Hammaslahti (Pyhäselkä) • Kesälahden kirkonkylä • Kiihtelysvaaran kirkonkylä • Kuusjärvi • Pankakoski* (Pielisjärvi) • Porokylä (Nurmeksen mlk) • Tuupovaaran kirkonkylä • Uusikylä (Värtsilä) • Valtimon kirkonkylä Pohjois-Pohjanmaa: Asemakylä (Kuivaniemi) • Haukiputaan kirkonkylä • Himangan kirkonkylä • Kestilän kirkonkylä • Kiimingin kirkonkylä • Meijerinkylä (Temmes) • Oulunsalon kirkonkylä • Paavola • Pattijoen kirkonkylä • Piippolan kirkonkylä • Rantsilan kirkonkylä • Rautio • Revonlahti • Salonkylä (Saloinen) • Siikajoenkylä • Säräisniemi • Vihannin kirkonkylä • Yli-Iin kirkonseutu • Ylikiimingin kirkonkylä Pohjois-Savo: Juankosken kirkonseutu • Kangaslammin kirkonkylä • Karttulan kirkonkylä • Maaningan kirkonkylä • Muuruveden kirkonkylä • Melalahti (Riistavesi) • Nilsiän keskustaajama • Säyneinen • Varpaisjärven kirkonkylä • Vehmersalmen kirkonkylä Päijät-Häme: Artjärven kirkonkylä • Heinolan kirkonkylä (Heinolan mlk) • Hämeenkoski • Nastolan kirkonkylä Satakunta: Ahlainen • Eurakoski (Kiukainen) • Hinnerjoki • Honkajoen kirkonkylä • Kangas (Kullaa) • Kauvatsa • Kepola (Köyliö) • Kodisjoen kirkonkylä • Koskenkylä (Honkilahti) • Lapin kirkonkylä • Lavian kirkonkylä • Luvian kirkonkylä • Noormarkun kirkonkylä • Pihlava (Porin mlk) • Uotila* (Rauman mlk) • Vampulan kirkonkylä Uusimaa: Bromarv • Etelä-Haaga (Haagan kauppala) • Gammelbacka* (Porvoon mlk) • Hyvinkäänkylä (Hyvinkään mlk) • Karjaan keskustaajama • Karjalohjan kirkonkylä • Kulosaari • Liljendalin kirkonkylä • Malmi (Helsingin mlk vuoteen 1945) • Munkkiniemi (Huopalahti) • Nummen kirkonkylä (Nummi/Nummi-Pusula) • Patola (Oulunkylä) • Pernajan kirkonkylä • Pohjankuru • Pusula • Ruotsinpyhtään kirkonkylä • Sammatin kirkonkylä • Tenhola • Vihdin kirkonkylä • Virkkala* (Lohjan kunta) • Österby* (Tammisaaren mlk) Varsinais-Suomi: Alastaron kirkonkylä • Askaisten kirkonkylä • Halikon kirkonkylä • Hiittinen • Hirvikoski (Loimaan kunta) • Houtskarin kirkonkylä • Inkere (Pertteli) • Jakkula (Somerniemi) • Jäkärlä (Maaria) • Kaivola (Pertteli) • Kakskerta • Kalanti • Karppinen (Karjala) • Kiikalan kirkonkylä • Kitula (Suomusjärvi) • Kokkila (Angelniemi) • Korppoon kirkonkylä • Kuusisto • Kuusjoen kirkonkylä • Lammala (Västanfjärd) • Lemun kirkonkylä • Lokalahti • Mellilän asemanseutu • Merimaskun kirkonkylä • Metsämaa • Mietoisten kirkonkylä • Muurlan kirkonkylä • Nauvon kirkonkylä • Norrby (Iniö) • Paattinen • Palva (Velkua) • Perniön kirkonkylä • Piikkiön kirkonkylä • Pyhämaa • Rantola (Karuna) • Rymättylän kirkonkylä • Särkisalon kirkonkylä • Taalintehdas (Dragsfjärd) • Tarvasjoen kirkonkylä • Toija (Kisko) • Vahdon kirkonkylä • Yläneen kirkonkylä Luovutetut alueet: Kirkkoranta (Muolaa) • Kyyrölä • Parkkina (Petsamo) • Pölläkkälä (Äyräpää) • Salmi • Soanlahti • Suurkylä (Suursaari) • Säkkijärvi • Tenkalahti (Käkisalmen mlk) • Virkkilä (Vuoksela) Tähdellä (*) merkityt ovat olleet kuntien suurimpia asutuskeskuksia sellaisissa tapauksissa, että kunnantalo on sijainnut viereisessä kaupungissa tai kauppalassa. |
Katso myös: Luettelo Suomen taajamista • Luettelo Suomen kunnista |