Valttila
Valttila on kylä Salon kaupungissa Varsinais-Suomessa. Kylä sijaitsee Halikonlahden rannalla entisen Angelniemen kunnan alueella. Valttilan naapurikylät ovat Kokkila ja Karviainen, joiden välissä kylä on.
Valttila on ollut asutettu jo varhaiskeskiajalla.[1] Kylä oli pitkään Angelniemen mantereenpuoleisen osan keskus, jonka läpi kulki maantie lossirantaan. Tien varrella on ollut käsityöläisasutusta. 1900-luvun aikana naapurikylä Kokkila alkoi kasvaa, minkä seurauksena maantie siirrettiin kulkemaan Kokkilan kautta jättäen Valttilan syrjemmäksi.[2]
Lähteet
|